72 tuntia on viranomaisten ja järjestöjen varautumissuositus kotitalouksille. Erimerkiksi pitkittynyt sähkökatko voi aiheuttaa tilanteen, jonka takia yhteiskunnan tarjoamat palvelut häiriintyvät tai jopa keskeytyvät.kiitkittyähkökatko voi aiheuttaa Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa. Olisi hyvä, jos kotoa löytyisi vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa, vettä ja lääkkeitä. Olisi myös tärkeää […]
Ajankohtaista
Paloturvallisuusriskit liittyvät lähinnä vioittuneisiin akkuihin jaakkujen lataamiseen. Suosittelemme, että akut irrotetaan ja ladataan valvotustiasukkaiden huoneistoissa. Jos yhtiö päättää sallia sähköpyörien latauksen pyörävarastossa,tulisi yhtiökokouksessa erikseen sopia sähkönkäytöstä perittävästä maksusta. Motivan arvio: aktiivikäyttäjällä ~ 10€/vuosi. Varaston palokuormaan on myös kiinnitettävä huomiota.Li-ion -akkuja ei saa ladata pakkaskelissä, ja akunkuumeneminen esim. auringonpaisteessa on turvallisuusriski: […]
Jos vuokraatte asuntonne ilmoittakaa vuokralaisen tiedot isännöitsijätoimistoon. Muutoin, tietoa ei välttämättä saada taloyhtiön kirjoille. Näin saadaan myös oikea nimi asunnon oveen. Taloyhtiöissä, jossa vedestä laskutetaan henkilömäärän mukaan, on tärkeää ilmoittaa isännöitsijälle asukkaiden määrä asunnossa. Jos teette huoneistossanne remonttia, niin ilmoittakaa siitä isännöitsijätoimistoon. Maalausta ja tapetointia lukuun ottamatta remontti vaatii todennäköisesti […]
Vuokrataan erikokoisia toimistohuoneita/tiloja Virtain Virastotalo OY:ssä. Lisätietoa saa Heikki Rantamaalta 044-258 1528, heikki.rantamaa@pohi.fi
Nykyinen pelastuslaki velvoittaa, että rakennuksissa on vähintään yksi palovaroitin jokaisen kerroksen alkavaa 60 neliömetriä kohden. Palovaroittimet on testattava säännöllisesti ja laitteet vaihdettava uusiin kymmenen vuoden välein. Lisäksi varoittimien on täytettävä EN14604-standardin vaatimukset. Koska varoittimet ovat olleet valtaosin asukkaiden vastuulla, ei pelastuslain velvoitteita aina ole noudatettu. SPEK ja ARA tutkivat vuokratalojen […]