Lumisena talvena lasittamattomalle parvekkeelle voi kertyä niin paljon lunta, ettei sitä voi jättää paikoilleen kevättä odottamaan. Suuresta lumimäärästä syntyy sulaessa suuri määrä vettä, joka voi aiheuttaa vahinkoa esimerkiksi parvekkeen lattiarakenteelle, julkisivulle tai jopa huoneiston sisäpuolelle.
Lähtökohtaisesti huoneistoparveke kuuluu osakkaan hallintaan, joten osakas vastaa lumen ja jään poistamisesta. Jos huoneisto on vuokrattu, vastuu kuuluu vuokralaiselle.
Lumen poistamisessa tulee huomioida aina turvallisuus. Parvekkeella tehtävistä lumitöistä ei saa aiheutua vaaraa muille.